Ani Corvus

“Täydellisen epätäydellinen kiehtoo minua.”

Taiteen tekeminen on ollut osa Ani Corvuksen elämää jo lapsesta asti:

“En edes muista sellaista aikaa milloin ei olisi kynä ollut kädessä. Olin varmaan yhdeksän, kun päätin, että taiteilija minä haluan olla ja vieläpä sellainen joka tekee luonto-aiheisia kuvia. Paljon lintuja aivan ehdottomasti!”

Ani kiinostui tatuoinneista yläasteella tutustuessaan erääseen tatuoijaan. Tuolloin hän alkoi haaveilla myös omasta tatuoinnista.

Katsellessani Suomen silloisten tekijöiden töitä, huomasin, että tyyliksi piti valita joko realismi tai old school ja minusta se oli hirmu tylsää, että täällä tehtiin kuvia niin suppeasti. Näin rupesinkin miettimään, josko voisin tuoda alalle jotain uutta.

Vuosia meni, kun hioin omaa tyyliäni ja tutustuin alaan, ennen kuin uskalsin viimein hakea harjoittelijaksi.

Ani on koulutukseltaan kuva-artesaani. Ammatikseen hän on tehnyt tatuointeja vuodesta 2014.

“Oman tyylini kehitykseen on vaikuttanut rakkauteni käsitöihin sekä satukirjoihin, niiden ihaniin kasveja pursuaviin kuvituksiin. Myös vanhat luontokirjat missä oli käsin piirretyt kuvat inspiroi. Minulla oli pienenä sellainen ja kannoin sitä mukanani joka paikkaan.

Olen myös töihini pyrkinyt tuomaan tietynlaista herkkyyttä ja piirustuksellisuutta sekä elävää viivaa. Haluan, että niissä näkyy minun kädenjälki, enkä yritä liikaa siloitella sitä.

Täydellisen epätäydellinen kiehtoo minua.

Intohimona taide

“Koska taide on intohimoni, teen tatuoimisen ohella muutakin kuvataiteellista, kuten: maalaan, piirrän sekä uusimpana kiinnostuksen kohteenani grafiikka.

En halua rajoittaa itseäni vain yhteen tapaan tehdä.

Maalatessa pitkään suosikkini oli muste sekä akvarelli. Tällä hetkellä taas olen tehnyt maalauksia enemmän akryylilla.

Kokeilen mielelläni kaikkea uutta ja välillä saatan huomata maalaavani vaikka hammasharjalla. Eli se perinteinen sivellin ei aina ole se suosikkivälineeni.

Piirtäessä käytän tussia sekä kuiva - ja öljypastelleja. Lapsena piirsin vain kuivapastelleilla ja ne ovatkin pitkästä aikaa palaamassa takaisin mukaan työskentelyyni.

Piirtäessä ja maalatessa tyylini on hiukan erilainen kuin tatuoidessa. Paljon leikkisämpi ja vapaampi, kun kukaan ei ole laittamassa rajoja vaan saan vaan kuvittaa omaa omituista maailmaani ilman sääntöjä!

Luontoaiheita ja erityisesti lintuja nyt tietysti. Enhän muuten olisi minä!”


Ihmemaailma


“Tällä hetkellä koen maailman melko ahdistava paikkana, joten huomaan taiteessa kaivautuvani entistä syvemmälle omaan ihmemaailmaani missä hevoset osaavat lentää, tiaisilla on lämpimät sukat, ihmiset ovat vain olioita pahoista unista, eikä niitä ole oikeasti edes olemassa ja koskematon luonto ei ole vain pelkkä muisto vain.

Huomaan myös kaipaavani koko ajan enemmän värejä.

Tatuoinneissa käytän väriä melko maltillisesti, joten maalatessa iloittelen väreillä senkin edestä!

Ylipäätään sellainen rentous on tekemisessä nykyään. En enää mieti pelkkää lopputulosta vaan nautin prosessista täysillä.”


  • Taide

    Voit tilata Anilta korkealaatuisia taideprinttejä. Valmistettu Tampereella. Rajattu määrä.

  • Design by Ani

    Anin paitamalleja saatavilla verkkokaupassamme. Painamme paidat tilauksesta itse Tampereella.

Vapaa-aika


“Minulla on aika paljon kiinnostuksen kohteita ja tuntuu välillä hankalalta tasapainoilla kaikkien niiden välillä...

Mutta taidehommien lisäksi teen mm seuraavaa:

Tykkään liikkua luonnossa. Olen todella kiinnostunut kasveista sekä niiden ominaisuuksista ravintona/lääkkeenä. Marjastus ja sienestys sekä kajakointi ovat yksiä lemppareitani mitä sydän haluaisi tehdä niin paljon enemmän.

Linnut ovat suuri intohimoni ja niiden tarkkailuun tai tutkimiseen en kyllästy koskaan!

Käyn myös mökilläni, jossa ei ole mukavuuksia, kuten sähköä tai juoksevaa vettä ja se on paikka mihin tunnen eniten kuuluvani ja paikka missä pystyn olemaan täysin rentoutunut ja oma itseni.

Näiden lisäksi joogaan ja meditoin. Se tekee mielelle ja ruumiille niin hyvää ja ihmettelenkin, että miten olen joskus voinut pärjätä ilman.

Ylipäätään kaikenlainen käsillä tekeminen kiinnostaa. Kunhan ei tarvitse istua tietokoneella!”

Kolme kysymystä

  • Olen kuullut, että ensimmäinen kuva, (mikä ei siis ollut pelkkää suhrua), jonka piirsin, esitti - yllätys yllätys: lintua! Siitä se ajatus sitten lähti…

  • Toivoisin, että ihmiset oppisivat arvostamaan luontoa sekä muita eläimiä. Tarkoittaen, että emme esimerkiksi enää söisi eläimiä, emmekä orjuuttaisi heitä. Sitten voisin toivoa vaikka vapautta oravanpyörästä.

  • Maailman loppu.

Follow Ani’s journey